Kuusi syytä palkata keltanokka

1. Kasvu tapahtuu epämukavuusalueella

Aloittelija on tietoinen omista epävarmuuksistaan ja puutteistaan. Hänellä ei ole harjaantuneen tekijän näppituntumaa tai asiantuntemusta, jonka taakse piiloutua. Tilanne pakottaa kohtaamaan sekä oman keskeneräisyyden kuin puutteet osaamisessa. Kehityskohteista on siten helppo puhua avoimesti – seikka, mikä monen kokeneemman tekijän kohdalla voi tuottaa tuskaa.

2. Asenne kohdallaan

Työn muutos tulee, teknologia kehittyy ja omaa osaamistaan pitää päivittää. Keltanokka on tähän valmis, koska hän ei muuta tiedäkään. Kun taidot eivät yksin riitä, on pakko heittäytyä, aloittaa alusta ja oppia – vaikka sitten kantapään kautta. Näytön paikkoja on harvassa, joten niihin halutaan satsata. Luottamus, kannustus ja vastuunanto ruokkivat motivaatiota entisestään.

3. Potentiaali irti

Rekrytointi on riski. Kyllä, mutta näin on jokaisen uuden työntekijän kohdalla. Tärkeämpää onkin tunnistaa potentiaali, johon kokemuksen karttuessa voidaan päästä. Potentiaalin löytäminen vaatii taitoa rekrytoijalta. Esimerkiksi työhaastattelussa on hyvä panostaa avoimeen dialogiin: käydä läpi millaisia odotuksia ja toiveita on ja sitä, millainen on kummankin osapuolen näkemys tehtävän menestyksekkäästä hoitamisesta.

4. Vauhtia harjoittelusta

Palkkaa harjoittelijoita. Parin kuukauden aikana voi läheltä seurata, millainen tekijä keltanokasta kasvaa. Akavan opiskelijoiden harjoittelubarometrin mukaan harjoittelut myös koetaan olennaiseksi osaksi ammatti-identiteetin rakentamisessa ja kiinnittymisessä omaa osaamista vastaavaan alaan. Oppilaitoksista voidaan myös tulla vastaan harjoittelijan palkkakustannuksissa.

5. Helli mainetta

Keltanokka tuntee myös muita. Puskaradiossa ja sosiaalisessa mediassa sana hyvistä paikoista kiertää nopeasti laajallekin yleisölle. Työnantajakuvasta eli työnantajaan liitetyistä subjektiivisista mielikuvista on tullut yhä merkittävämpi osa työnhakua. Vastuullisella työnantajalla on hyvä maine, ja maine on puolestaan yhteydessä luottamukseen. Hyvämaineisimmat paikat houkuttelevat myös parhaat hakijat.

6. Törmäytä

Uusi tulokas työyhteisössä tarkastelee toimintaa tuorein silmin. Kokeneelle tekijälle tekee hyvää avata omien ajattelutapojen ja käytäntöjensä taustoja. Tehdäänkö asiat tietyllä tavalla, koska ne on aina tehty niin, vaikka parempia keinoja olisi? Innostus ja kokeilunhalu yhdistettynä kovaan asiantuntemukseen voivat vauhdittaa täysin uusiin ratkaisuihin. Moniammatillisten tiimien hyödyt tunnistetaan, mutta erilaisten kokemustaustojen törmäyttämisiä voisi hyödyntää vielä enemmän. Rohkeutta!

Henna Pursiainen

Kirjoittaja haluaa parantaa vuoropuhelua opiskelun ja työelämän välillä. Tänä vuonna hän toimii Akavan opiskelijoiden puheenjohtajana.  

Edellinen
Edellinen

Fiksua strategiatyötä - myös tekoälyn oloissa

Seuraava
Seuraava

EU-hanketyössä vaikuttavuus rakentuu viestimällä