Kilpailukykyä edistetään nyt teollisuuspolitiikan keinoin

Talouden kansainvälinen toimintaympäristö on viime vuosina muuttunut voimakkaasti ja vaikuttanut suomalaisten yritysten ja teollisuuden kilpailuasemaan globaaleilla markkinoilla. Suomessa pitkään hallinnut markkinavetoinen järjestelmä näyttää jossain määrin ajaneen seinään, kun valtiovetoinen teollisuuspolitiikka on tehnyt paluun niin Aasiassa, Amerikassa kuin Euroopassa. Kiina on jo pitkään tukenut teollisuuttaan valtavilla valtiontukipaketeilla, samalla kun Yhdysvallat ovat tehtailleet vastatoimiaan ensin Joe Bidenin hallinnon IRA-paketilla ja nyt Donald Trumpin protektionistilla toimenpiteillä.

Samoihin ongelmiin on herätty Suomen lisäksi myös laajemmin Euroopan unionin tasolla. Entisen Euroopan keskuspankin pääjohtajan Mario Draghin paljon puhuttu kilpailukykyraportti korosti, että EU:ssa tarvitaan kiireellisiä toimia: Euroopan on kurottava umpeen innovaatiokuilu Yhdysvaltoihin ja Kiinaan nähden, sovitettava ilmastotoimet yhteen kilpailukyvyn kanssa, kehitettävä omavaraisuutta ja vähennettävä riippuvuuksia turvallisuuden parantamiseksi.

Sekä Suomessa että EU:ssa onkin päädytty siihen, että ratkaisuja näihin haasteisiin on haettava teollisuuspolitiikasta. OECD määrittelee teollisuuspolitiikan tarkoittavan ”toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on rakenteellisesti parantaa kotimaisen yrityssektorin suorituskykyä”. Perinteisesti sillä on viitattu julkisen vallan toimenpiteisiin, joilla on muun muassa tuettu vaikeuksissa olevia yrityksiä, parannettu yritysten toimintaympäristöä, edistetty uuden teknologian käyttöönottoa yrityksissä tai tehty suunnitteluun perustuvaa teollisuuden kehityksen ohjaamista. 2000-luvulla teollisuuspolitiikka on monin osin typistynyt toimintaympäristön sääntelyyn ja sitä on tehty lähinnä innovaatiopolitiikan kautta, mutta viimeaikaiset kehityskulut ja kriisit ovat herättäneet tarpeen pohtia asiaa uudelleen.

Teollisuuspolitiikan nähdään tarjoavan yritysten tukemisen lisäksi tärkeän keinon ilmastopolitiikan toteuttamiseen. Päästökauppaa, verotusta ja uutta lainsäädäntöä tarvitaan ilmastopäästöjen vähentämiseksi, lisäksi valtio voi olla aktiivinen tukemalla vihreitä investointeja, hankintoja ja teknologiaa.

Uusia teollisuuspoliittisia avauksia kotimaassa ja EU-tasolla

Euroopan komissio julkaisi 26.2. uuden puhtaan teollisuuden ohjelman (Green Industrial Deal), jonka tavoitteena on tukea eurooppalaisen teollisuuden kilpailukykyä ja ilmastotavoitteiden saavuttamista . Ohjelmalla halutaan vahvistaa EU:n teollisuuden autonomiaa ja resilienssiä lisäämällä investointeja, alentamalla energian hintaa ja tukemalla EU:n energiasiirtymää samalla luoden laadukkaita työpaikkoja sekä paremmat olosuhteet yritysten menestymiselle. Ohjelma keskittyy erityisesti energiaintensiivisiin teollisuuden aloihin sekä puhtaaseen teknologiaan. Kiertotalouteen panostaminen on myös keskiössä rajallisten resurssien hyödyntämiseksi ja riippuvuuksien vähentämiseksi.

EU-tason lisäksi Suomessa teollisuuspolitiikka sai uutta pontta, kun Petteri Orpon hallitus päätti laatia pitkäjänteisen teollisuuspoliittisen strategian, jonka työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi joulukuussa 2024. Strategian tavoitteena on kasvuhakuisten, työllistävien ja vientiin tähtäävien yritysten kasvu sekä työpaikkojen säilyminen Suomessa. Strategia tukee yritysten kestävää kasvua ja kansainvälistymistä sekä laajemmin elinkeinorakenteen uudistumista, erityisesti liittyen teknologisiin murroksiin ja puhtaan siirtymän globaaliin investointiaaltoon. TEM:n laatimassa strategiassa on paljon tuttuja keinoja, kuten investointiympäristön parantaminen muun muassa lisäämällä kannustimia sekä varmistamalla ennakoitava sääntely. Uudempana asiana yrityksiltä toivotaan enemmän aineettomia investointeja, joissa Suomi laahaa verrokkejaan jäljessä. Strategiassa todetaan myös , että julkista rahoitusta on käytettävä tehokkaammin uusien toimialojen kasvattamiseen ja elinkeinorakenteen monipuolistamiseen.

Julkaistut suunnitelmat ovat vahva osoitus paluusta valikoivaan teollisuuspolitiikkaan, joka pyrkii vastaamaan tukitoimilla kovenevaan kansainväliseen kilpailuun, eurooppalaisen sääntelytsunamin aiheuttamiin haasteisiin sekä monien eurooppalaisten maiden energiapolitiikan epäonnistumiseen.

Vaikka suunnitelmissa on paljon yhtymäkohtia, etenkin Suomen kannalta huolestuttavaa on EU:n ohjelmaan liittyvä esitys valtiontukisääntöjen löyhentämisestä. Kiihtyvä valtiontukikilpailu haittaa EU:n sisämarkkinoiden tervettä toimintaa, eikä koronapandemian aikana tehty sääntöjen väliaikainen löysääminen auttanut asiaa. Suomen kaltaiselle pienelle avotaloudelle se on iso haaste, sillä Suomi ei pysty kilpailemaan valtiontuissa EU:n isojen jäsenmaiden kanssa. Toisaalta valtiontuet ovat vain yksi osa suunnitelmaa.

Suunnitelmia tärkeämpää on toimeenpano, jota jäädään seuraavaksi odottamaan. EU:n osalta tarkempia sektorikohtaisia suunnitelmia ja lainsäädäntöä odotetaan tämän vuoden aikana, joskin uudella budjettikehyksellä voi olla vaikutuksensa suunnitelmiin. Suomessa ratkaisuja voidaan mahdollisesti odottaa nopeamminkin, sillä hallituksen puoliväliriihi järjestetään huhtikuussa ja agendalla ovat toimet talouskasvun lisäämiseksi. Nähtäväksi jää, onnistuvatko teollisuuspoliittiset toimet vastaamaan Suomen ja Euroopan haasteisiin, vai jäävätkö suunnitelmat hampaattomiksi paperitiikereiksi.

Salli Heiskanen

Kirjoittaja on Blicin trainee, jolla on edelleen tulevaisuudenuskoa.