Politiikan ja median dynamiikka on muuttunut

Koronan aikana politiikan uutisoinnissa on tapahtunut merkittäviä ja huolestuttavia muutoksia, jotka ovat käyneet ilmi pikkuhiljaa. 

Etäisyyksien kasvu on ilmeisin muutos tässä dynamiikassa: Aikoinaan jokainen politiikan toimittaja tiesi tismalleen, milloin pääministeri tai keskeiset ministerit olivat saapumassa eduskuntaan ja olivat siten helposti tavoitettavissa kommentoimaan kulloistakin päivänpolitiikan teemaa. Eduskunnan takapihalla toimittajat nopeasti piirittivät pääministerin, joka pakotettiin yllätettynä vastaamaan mitä ihmeellisempiin ajankohtaisiin kysymyksiin. Toisinaan pääministerit yrittivät epätoivoisesti estää toimittajia toimimasta näin: Lipponen esimerkiksi kielsi toimittajien liikkumisen puhemiehen käytävällä ja Stubb yritti koota toimittajat valtiosaliin kuuntelemaan briiffiä. Molemmat pääministerit saivat tuta toimittajien ärtymyksen, sillä muutoksia pidettiin toimittajien vapauden rajoittamisena.

Enää emme näe ministereitä mikrofonimetsikön piirittäminä, emme vaivautuneita poliitikkoja väistelemässä vaikeita kysymyksiä, emmekä poliitikkoja juoksemassa toimittaja-armeijaa karkuun portaissa. Tilalle olemme saaneet loppumattoman sarjan etäisiä tiedotustilaisuuksia, joissa toimittajille vastataan tiukasti rajatussa teemassa ja aikataulussa. Pahimmillaan tilaisuudet pidetään sisällä ja poliitikkojen kasvot ovat piilossa maskien takana, jolloin yleisö ei voi arvioida poliitikon kasvojen liikkeistä mitään. Kiinnostava yksityiskohta on, että kehysriihen aikaan toimittajille vastatessaan poliitikot pitivät maskeja ulkotiloissa, mutta ratkaisujen löydyttyä he ottivat maskit pois, jotta hymytkin nähtiin.  

Koronan pakottama etäisyys on tuonut poliitikolle valtavasti suojaa mediaa vastaan. Aiemmin poliitikko joutui vastaamaan toimittajille suoraan ja paine oli käsin kosketeltavaa. Nyt samanlaista painetta ei synny. Kaiken kukkuraksi toimittajat joutuvat soittelemaan poliitikkojen avustajille pyytääkseen haastattelua tai kommenttia. Avustajat ovatkin nyt saaneet sellaisen vallan suhteessa mediaan, josta itse aikoinaan kokoomuksen ryhmäkanslian tiedotussihteerinä vain haaveilin: avustajat voivat valita mihin kysymyksiin poliitikot vastaavat ja ohjaavat ikävät kysymykset virkakunnalle vastattavaksi. Seurauksena virkakunnan näkyvyys on merkittävästi kasvanut: Ennen koronaa harva olisi osannut kertoa kuka on Valtiontalouden tarkastusviraston johtaja, oikeuskansleri, THL:n pääjohtaja tai STM:n kansliapäällikkö. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä virkamiehistä, joista on kuluneen vuoden aikana tullut mediapersoonia. Aikaisemmin maan asioita heidän tilallaan olisivat kommentoineet käytännössä vain poliitikot.

Tietovuodot ja tiedon jakaminen medialle on toinen uusi ilmiö, joka muuttaa median ja poliitikkojen välistä suhdetta. Kuluneen vuoden aikana poliitikot ovat onnistuneet ohjaamaan poliittista keskustelua antamalla toimittajien käyttöön sähköpostiviestejä, joiden avulla he ovat voineet paljastaa taustakeskusteluja. Tämä on ongelmallista, sillä moni poliitikko ja virkamies varonee tästä eteenpäin, mitä uskaltaa ministereille enää sähköpostitse kirjoittaa. Toinen ongelma on viestittelyjen tosiallinen totuudenmukaisuus. Jos osapuolista toinen on jo viestejä kirjoittaessaan suunnittelut julkaisevansa ne, on se todennäköisesti ohjannut viestien muotoiluja. Näin medialle saadaan maalattua kaunisteltuja kuvauksia tapahtumista. Siksi peräänkuulutan medialta voimakasta lähdekritiikkiä vuodettujen sähköpostien osalta. 

Kasvaneiden etäisyyksien ja lisääntyneiden tietovuotojen lisäksi muutoksia on tietysti paljon muitakin eduskunnan käytäväkeskustelujen katoamisesta koronaepidemian tuomaan poliittiseen kaikkivoipaisuuteen. Olennaista kuitenkin on alkaa tarkastella, mitkä näistä muutoksista ovat tulleet jäädäkseen ja miten se vaikuttaa median keinoihin, ja kykyyn haastaa päätöksentekijöiden ajattelua ja kertoa tosiasioista kansalle.  

Väitän, että monet näistä muutoksista jäävät pysyviksi, mikä vahvistaa poliitikkojen valta-asemaa suhteessa mediaan. Tämän dynamiikan pysyvä muutos ei ole demokratialle kunniaksi ja siksi median on haastettava se. 

Niilo Mustonen

Kirjoittaja on Blicin perustaja, joka toimi aikoinaan eduskunnassa kokoomuksen viestinnässä ollen päivittäin tiivisti tekemisissä median kanssa. Niilo on edelleen aktiivinen median seuraaja, joka seuraa median ja poliitikkojen välistä dynamiikkaa kiinnostuneena.