Kaksi kuukautta muuttaa tapojamme pysyvästi
Lontoolaiset tutkijat huomasivat, että kun metroasema suljetaan kahdeksi kuukaudeksi, alueen asukkaista enemmistö ei enää palaa sen päivittäisiksi käyttäjiksi. He kulkevat jatkossa työmatkansa polkupyörällä, kimppakyydillä tai bussilla. Tapojen muodostumista tutkiva tiede on kutakuinkin yksimielistä siitä, että keskimäärin tarvitaan 66 päivää muuttamaan ihmisten käyttäytymistä pysyvästi.
Kirjoitan tätä blogimerkintää Suomen poikkeusolojen seitsemännellä viikolla. Alamme nyt lähestyä koronaviruksen aiheuttamassa globaalissa ihmiskokeessa hetkeä, jolloin monista väliaikaiseksi luulemistamme asioista alkaakin muodostua pysyviä tapoja.
Jonkin aikaa elimme kollektiivisessa harhassa, että kuin taikaiskusta elämä palaisi taas normaaliin. Mutta hiljalleen alamme hyväksyä sen, että pandemia asettaa elämään rajoituksia vielä pitkään, ja onkin vapautettava ajattelunsa siitä, että on jotain mihin palata takaisin. Taaksepäin katsomisen sijaan on alettava rakentaa uusia tapoja itsellemme ja koko yhteiskunnalle.
On vielä mahdotonta ennustaa isoja linjoja, joihin emme voi vaikuttaa: miten syvä globaali lama kriisistä seuraa, kuinka pitkään joudumme odottamaan rokotetta, tai millaisia vaikutuksia maailman valtapolitiikkaan erilaisilla kansallisilla koronastrategioilla on. Kriisitilanteessa rohkeus on kuitenkin sitä, että epävarmoista olosuhteista huolimatta tekee parhaan arvion oikeasta suunnasta ja alkaa päättäväisesti kulkea sitä kohti niissä puitteissa, mihin voi vaikuttaa.
Rehellisen tilannearvion tekemiseen liittyy surua siitä maailmasta, joka jää taakse. Suurten globaalien ilmiöiden rinnalla on monia pieniä tapoja, joita meillä on tällä hetkellä ikävä: massaturismin mahdollistamaa jatkuvaa matkojen suunnittelua, ravintolaillallisia ystävien kanssa tai vaikka yhteisiä jalkapallotreenejä. Näistä luopuminen kuormittaa meitä, ja on oltava armollinen itselleen. Uuden tilanteen hyväksyntä ottaa aikansa.
Jokainen käy tällä hetkellä läpi isoa tunteiden kirjoa, ja on kuin sattumaa, miten jokaisen elämäntilanne sopeutuu uuteen normaaliin. Moni on yksin, moni taas uskoisi olevansa onnellisempi yksin. Joku pelkää asiakaspalvelutyössä, toiselle etätyö on mahdollisuus loistaa, kolmas tasapainoilee lasten etäkoulun ja tärkeän etäworkshopin välillä. Empatian kokemiselle on keskeistä, että yrittää ymmärtää kuinka erilaisia kaikkien elämäntilanteet ovat, ja kuinka poikkeusolojen vaikutukset eivät jakaannu tasaisesti.
Uusien tapojen muodostaminen on nyt käynnissä, ja jokainen meistä vaikuttaa esimerkillään ja teoillaan siihen, millaisen maailman rakennamme vanhan tilalle.
Muistatko tarttua puhelimeen ja kysyä ihmisiltä miten he voivat? Keksitkö uusia tapoja, joilla voimme tehdä toistemme elämästä parempaa?
Asiaa on katsottava myös liiketoiminnan kannalta. Miten bisneksesi ja taitosi sopeutuvat maailmaan, jossa tavat muuttuvat?
On esimerkiksi itsestään selvää, että rajoituksien poistuttua etätyöhön liittyvät stigmat poistuvat. Mutta paljon kiehtovampi kysymys on, mitä tästä seuraa. Miten opimme tulevaisuudessa paremmin ratkaisemaan tilanteet, joissa kokouksiin osallistuu ihmisiä sekä etäyhteydellä että samasta huoneesta? Entä isommassa kuvassa: tyhjenevätkö kalliit toimistorakennukset, kun fyysisten työtilojen rooli muuttuu?
Samanlaisten otsikkotason itsestäänselvyyksien kuten noutoruoan tai ruoan verkkokaupan taakse piiloutuu myös iso kirjo kysymyksiä siitä, miten suhteemme ruokaan, ravintoloihin ja ruoanlaittoon muuttuu nyt pysyvästi. Uusia tapoja palvelemaan tarvitaan uudenlaista liiketoimintaa.
Kahdessa kuukaudessa olemme oppineet pois monista vanhoista tavoistamme. Kysy siis itseltäsi seuraavaksi joka päivä, millaisia ovat ne uudet tavat, jotka haluat omaksua – ja opettaa muille.
Lassi Kurkijärvi
Kirjoittaja on suomalaisten b2b-yrityksien innovaatioita kaupallistavan ja kansainvälistä kasvua rakentavan Proof Advisoryn toimitusjohtaja. Vapaa-ajallaan Lassi on Sylva ry:n hallituksen puheenjohtaja ja Team Rynkeby – God Morgon -hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkueen Helsingin kapteeniston jäsen.