Quo vadis, Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka 2020?

Mihin suuntaan luotsata vallaltaan pikkuruista Suomea maailmassa, jossa suurvaltapolitiikka on palannut, turvallisuusympäristön muutokset tapahtuvat silmänräpäyksessä ja vallanpitäjät ovat Alibaban tai Amazonin kaltaisia ylikansallisia yrityksiä? Miten Suomi voi onnistua ajassa, jossa tekoälyn kaltaiset teknologiat muokkaavat maailmaa tavalla, johon on lähes mahdotonta vaikuttaa?

Näitä kysymyksiä tulisi parhaillaan valmistelussa olevissa hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa ja puolustusselonteossa käsitellä. Selontekojen on määrä valmistua kesän jälkeen. Edelliset selonteot kirjoitettiin jännittyneessä Ukrainan kriisin jälkeisessä tilanteessa; 2020-luvun alkaessa tilanne on entistäkin kompleksisempi.

Turvallisuuspoliittista keskustelua on meillä perinteisesti käynyt pieni, ikääntyvä ja miesvaltainen eliitti. Harvassa ovat olleet ne, jotka ovat halunneet tarttua tähän historiallisesti arkaluontoiseen aiheeseen. Maailman voimakas muutos ja sen vaikutukset Suomelle kaipaavat kuitenkin laaja-alaista yhteiskunnallista keskustelua ja ymmärrystä. Ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitikka eivät elä tyhjiössä, vaan niihin kuuluvat ilmiöt vaikuttavat yhteiskunnan kaikkiin toimijoihin.

Suomalaisten tilannekuva maailman tapahtumista on nyt parempi kuin koskaan. Harva oli muutama vuosi sitten yhtä sivistynyt vaikkapa Yhdysvaltain vaalijärjestelmän koukeroista tai maan presidentin viraltapanomuodollisuuksista. Nyt näitä teemoja klikataan ja kommentoidaan netissä ahkerasti. Suomalaisten herkistyttyä teemalle voisi olla otollinen aika myös hallinnon avata keskustelu Suomen turvallisuuspolitiikkaan vaikuttavista teemoista laajemmalle yleisölle.
Suomen menestyksekäs kokonaisturvallisuuden malli on vuosikymmeniä mahdollistanut viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen yhteistyön kriisitilanteisiin varautumisessa. Yhteistyöllä varmistetaan, että yhteiskuntamme elintärkeät toiminnot voidaan turvata erilaisissa kriisitilanteissa. Elinkeinoelämän ja järjestöjen rooli turvallisuustoimijoina on kriisitilanteissa kasvava. 

Samaa toimialojen törmäyttämistä tarvitaan myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Aikamme merkittävintä muutosta ajavat nyt yksityisen sektorin teknologiainnovaatiot, kuten tekoäly, nanoteknologia ja autonomiset järjestelmät. Vaikka Suomi on pikkuvalta, on meillä potentiaalia etenkin korkeateknologian alalla olla kokoamme suurempi tekijä, joka kääntää turvallisuuteen liittyvät uhkakuvat Suomea hyödyttäviksi mahdollisuuksiksi. Mutta voivatko vallanpitäjät onnistua tässä tekemällä ulko-, turvallisuus ja puolustuspolitiikkaa siiloissa, ilman tiivistä vuorovaikutusta yritys- ja tutkimusmaailman sekä muiden ei-valtiollisten toimijoiden kanssa?

Aikamme kiperät kysymykset vaativat politiikantekijöiltä rohkeutta, ennakkoluulottomuutta ja avoimuutta myös perinteisesti suljetuilla politiikanaloilla. Hyvänä alkuna tässä ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon osalta on UM:n käynnistämä yliopistokiertue. Kysyntää voisi kyllä olla laajemmallekin kansakuntaamme herättelevälle road showlle 2020-luvun ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Tällaisen toimeenpanossa voisi löytyä rooleja monille toimijoille, mukaan lukien Blicin kaltaisille yhteiskunnallisille vaikuttajille.

Heidi Fransila 

Kirjoittaja on Blicin Director, joka seuraa tiiviisti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.