Työ muuttuu, muttei lopu
Työn murros ja työelämän uudistuminen robotisaation, digitalisaation ja keinoälyn myötä lienevät tänä päivänä eniten pohdittujen teemojen joukossa. Kaikki me olemme kuulleet siitä, kuinka maailma ei ole ikinä muuttunut yhtä nopeasti kuin nyt ja toisaalta, kuinka muutos ei tule enää koskaan olemaan yhtä hidasta kuin tällä hetkellä. Teknologian kehittyminen ja muuttuminen tulee varmasti muuttamaan myös työtä ja työskentelytapoja tavoilla, joita emme osaa vielä kuvitellakaan. Minun on mahdotonta edes kuvitella työskentelyä ilman joka paikkaan mukana kulkevaa älypuhelinta, jonka avulla tämänkin blogin ensimmäinen versio on kotisohvalla kirjoitettu. 30 vuotta sitten tämä olisi todennäköisesti kirjoitettu toimistossa kirjoituskoneella ja sen jälkeen lähetetty kirjeenä tai faxina julkaistavaksi sidosryhmälehdessä. Tämänkaltainen työskentelytapa lienee ollut aika harvalla mielessä tuolloin.
Työ, työskentelytavat ja työelämä ovat uudistuneet ja muuttuneet aina. Myös pelko työpaikkojen puolesta uuden teknologian kehittyessä on ollut läsnä jo ainakin 1800-luvun teollisesta vallankumouksesta saakka. On ihan selvää, että digitalisaatio ja robotisaatio keinoälystä puhumattakaan tulevat hävittämään nykyisiä työtehtäviä. Samaan aikaan ne kuitenkin synnyttävät uusia työtehtäviä, joita uskon syntyvän vähintään yhtä paljon kuin vanhoja häviää. Hyvä esimerkki tästä on median murros. Toimittajien työpaikkoja on hävinnyt viime vuosina valtavasti, mutta sisällöntuotannolla itsensä elättäviä lienee nyt enemmän kuin koskaan. Heitä vain kutsutaan nykyään toimittajan ohella mm. bloggaajiksi, konsulteiksi ja tubettajiksi ja korvaus työstä tulee lehtitalon kuukausipalkan sijaan mainostajilta, sponsoreilta, viestintätoimistolta tai joukkorahoituksen kautta. Tätä on työelämän murros, joka koskettaa tulevaisuudessa yhä uusia toimialoja. Haaste niin yksilölle, työmarkkinajärjestöille kuin yhteiskunnallekin on pysyä mukana ja selvitä muutoksesta voittajana.
Mitä yksilön sitten pitää tehdä pysyäkseen pinnalla työelämän murroksessa? Kaikkein tärkeintä on osaamisen ylläpitäminen, uudistaminen ja kehittäminen. Elämä on jatkossa yhä enemmän jatkuvaa uuden oppimista ja oikealle osaamiselle tulee varmasti aina olemaan kysyntää. Tämä on keskeinen haaste myös yhteiskunnalle ja koulutusjärjestelmälle. Miten tutkintoihin perustuva koulutusjärjestelmä pystyy vastaamaan haasteeseen jatkuvasti uuden oppimisesta? Ilman muutoksia – ei mitenkään. Elinikäisen oppimisen tarpeisiin vastaavan koulutusjärjestelmän sisältöjen ja rakenteiden kehittämisellä on jo kiire. Tämä on toivottavasti tunnistettu myös opetus- ja kulttuuriministeriön käynnissä olevassa korkeakouluvisiotyössä.
Mikko Vieltojärvi
Kirjoittaja työskentelee koulutus-, työvoima- ja elinkeinopolitiikasta vastaavana asiamiehenä Tradenomiliitto TRAL ry:ssä