Business as not so unusual
Muistan keskustelun loppuvuodesta ystäväni kanssa, jossa kerroin, että aloittaisin työt lobbaustoimistossa tammikuussa. Hän onnitteli, mutta kohotti sitten kulmiaan ja kysyi, että mitä siis käytännössä tulen tekemään? En osannut vastata kovin kattavasti. Lobbausta on vaikeaa täysin ymmärtää ennen kuin sitä on tehnyt työkseen.
Lobbaustoimistot herättävät epäluuloja ja niiden toiminta tuntuu olevan kummallisella tavalla mystifioitu. Toimiala on Suomessa varsin uusi, huonosti tunnettu ja julkinen keskustelu ei ainakaan ole lieventänyt mielikuvia tummapukuisista byrokraateista suhmuroimassa tupakansavuisissa huoneissa. Nämä kahvipöytäkeskusteluissa kulkevat myytit ja uskomukset ovat suurelta osalta vääriä. On totta, että suuri osa lobbaamisesta tapahtuu piilossa. Syy tähän on usein niinkin yksinkertainen, että edistettävä asia ei ole median näkökulmasta tarpeeksi kiinnostava. Julkisuuden kautta vaikuttaminen on monessa tapauksessa kiertotie lobbaamisen perustuessa informaation vastaanottamiseen ja välittämiseen päätöksentekijän, asiakkaan ja lobbaustoimiston kesken. Lobbari on päättäjälle tärkeä yhteistyökumppani, viestinviejä ja asiantuntija.
Lobbareita kritisoidaan Suomessa usein siitä, että toimialaa ei ole juurikaan säännelty esimerkiksi avoimen lobbarirekisterin kautta. Vaatimus avoimuudesta on perusteltu ja lobbarin onkin kerrottava, kenen asialla on päättäjään yhteydessä. Tämä oli yksi ensimmäisistä asioista, joita opin brainee-jaksoni aikana. Toinen keskeinen oppi on, että lobbarin on aina puhuttava totta ja perustaa tietonsa faktoihin. Tälle periaatteelle perustuvat toimivat välit päättäjiin, jotka ovat elinehto menestyvälle lobbaustoimistolle. Ajassa, jossa on vaihtoehtoisia totuuksia ja josta puhutaan faktojen jälkeisenä, tuo tämä poliittiseen päätöksentekoon mielestäni ainoastaan lisäarvoa. Lobbarirekisteri todennäköisesti hyödyttäisi lobbaustoimistoja ja parantaisi toimialan mainetta. Kuitenkin esimerkiksi rajanveto siitä missä ammattimaisen lobbauksen raja kulkee ei ole ongelmaton. Vastuu sääntelystä ja rajan määrittelystä on poliitikoilla, ei lobbareilla, vaikka varmasti mieluusti työhön osallistuvatkin.
Siinä missä lobbaustoimistot ovat Suomessa kohtuullisen nuori toimiala, on lobbausta, tai edunvalvontaa jolla nimellä sen itse opin opiskelijajärjestöissä toimiessani tuntemaan, harjoitettu aina. Uutta ovat nimenomaan lobbaustoimistot, joissa yhdistyy poliittisten prosessien tuntemus, vaikuttajaverkostot ja ymmärrys yritystoiminnasta ja niiden yhteiskuntasuhteiden tarpeista. Erojakin löytyy: vaikuttaminen on kokemukseni mukaan lobbaustoimistossa ammattimaisempaa, koordinoidumpaa ja nopeatempoisempaa, kuin järjestöissä, joissa olen työskennellyt. Myös siinä missä järjestöt tasapainoilevat usein jäsentensä tai jäsenjärjestöjensä erilaisten näkemyksien ja linjojen välillä, on vaikuttamisprojekti usein lobbaustoimiston toimeksiannoksi tullessaan huomattavasti suoraviivaisempi. Tämä helpottaa viestin muotoilua ja asian edistämistä.
Lobbarin arki ei valitettavasti koostu kosteista lounaista, saunailloista ja juoksentelusta eduskunnan käytävillä pinssiä takissa vaihtaen. Tyypillinen päiväni sisältää kokouksia, kahvitaukoja, tapaamisia, sähköpostien lähettämistä, materiaalien valmistelua asiakkaille ja niin edelleen – niin kuin aika monen muunkin siisteissä sisätöissä työskentelevän. Kaiken kaikkiaan olen reilun kuukauden kestäneen brainee-jakson aikana oppinut valtavasti niin poliittisista prosesseista ja substansseista kuin lobbausbisneksestäkin ja näistä opeista on taatusti hyötyä tulevaisuudessa: olipa se sitten päätöksentekijänä, politiikan taustalla tai aktiivisena kansalaisena.
Jemi Heinilä
Brainee