Lobbaus on kirosana

Lobbaaminen on pahasta. Se on likaista, salamyhkäistä ja kaikin puolin epäilyttävää. Lobbarit vaanivat päätöksentekijöitä nurkan takana. Monissa tapauksissa lobbaamisessa on kyse suoranaisista salaliitoista: ahneet poliitikot ja politiikan taustavaikuttajat ovat valmiita myymään sielunsa ja hyppäämään konsulttitoimiston riveihin sisäpiiritietojensa kanssa heti, kun palkasta vain sovitaan.

Tämä kuva lobbaamisesta piirtyy julkisen keskustelun tai suosikkisarja House of Cardsin pohjalta. Tilannetta ei juuri edistä se, kun osa alalla toimivista henkilöistä ansiokkaasti hyssyttelee ammattiaan tai käyttää siitä kiertoilmauksia. Harva tuntuu hahmottavan, mistä lobbaamisessa – tai yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa – oikeastaan on kyse. Omakin kuvani lobbaamisesta oli jokseenkin sumuinen ennen harjoittelun aloittamista syksyllä. Mistä lobbarin työpäivä koostuu? Miten yhteiskunnallinen vaikuttaminen voi olla bisnestä? Ja onhan se eettistä – onhan?

Pohjimmiltaan lobbaamisessa on kyse vuorovaikutuksen edistämisestä ja yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamisesta. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen konsulttitoimisto auttaa siis eri toimijoita saamaan viestinsä kuulluksi. Päätöksentekijöiden tietoon tuodaan näkemyksiä niiltä tahoilta, joita päätöksenteko koskettaa. Tämä on tavoite, jota on vaikea pitää kovin pahana. Yhteiskunnan eri toimijoiden tulisi vielä nykyistä tarmokkaammin tuoda näkemyksiään mukaan keskusteluun, sillä päätöksenteko ei tapahdu tyhjiössä vaan koskettaa kaikkia. Paras argumentti voittakoon!

En väitä, että toimiala olisi täysin ongelmaton. En tahdo liiaksi kaunistella tai puolustella sitä. Sen sijaan uskon, että tietoisuuden, avoimuuden ja keskustelun lisääminen aiheesta on tervetullutta, jotta alaa voidaan kehittää entistä vastuullisempaan suuntaan. Koko toimialan demonisoiminen ei suurilta osin ole perusteltua: harjoitteluni myötä olen taipuvainen väittämään, että lobbareilla on paljon huonompi maine, kuin minkä he ehkä ansaitsisivat. Esimerkiksi Blicillä avoimuus on toiminnan ytimessä aina poliittisten päättäjien kanssa asioitaessa. Blic ei myöskään hyväksy sellaisia toimeksiantoja, joiden ei uskota muovaavan yhteiskuntaa parempaan suuntaan tai toimeksiantoja, jotka ovat keskenään ristiriitaisa.

Lobbaamisen on väitetty myös vinouttavan yhteiskunnallista päätöksentekoa: vain ne saavat äänensä kuuluviin, joilla on varaa maksaa siitä. Tämä on tietysti siltä osin totta, että asiantuntijuus tarjoaa rautaista vipuvartta, eikä kotikutoinen vaikuttaminen todennäköisesti yllä samoihin tuloksiin. Toisaalta teräksisiä edunvalvonnan ammattilaisia työskentelee vaikuttamisen parissa myös muualla kuin konsulttifirmoissa, esimerkiksi järjestöissä. Lisäksi myös ei-kaupalliset toimijat ostavat kasvavissa määrin palveluja konsulttitoimistoilta.

Vaikka itsekin aluksi kainostelin puhua lobbaamisesta, voin parin kuukauden jälkeen tehdä sen jo pää pystyssä. Ei nimi ammattia pahenna, sanovat. Ja tottahan se on: jos lobbaaminen tehdään läpinäkyvästi ja eettisesti, ei se enää ole jotakin hämärää ja pelottavaa, vaan keskeinen osa suomalaista keskustelevaa demokratiaa.

Laura Hildén

Kirjoittaja työskentelee Blicissä Brainee-harjoittelijana ja on päässyt kurkistamaan lobbaamisen mystisen savuverhon taakse.