Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa otetaan etäisyyttä liittoutumattomuuden perinteeseen

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa on viimeisen muutaman vuoden aikana tapahtunut mittava muutos. Kaikki tämä on tapahtunut aikana, jolloin Suomen virallinen status sotilasliittoon kuulumattomana maana on pysynyt koskemattomana.

Muutoksen taustalla on puolustusyhteistyön nousu toiseksi ulkosuhteiden raiteeksi ulkopolitiikan rinnalle. Samalla puolustusyhteistyöstä on tullut Suomen kansainvälisen toiminnan merkittävin ajuri, joka on vaikuttanut myös siihen, että sotilasliittoon kuulumattomuuden tosiasiallinen merkitys on laskenut edelleen. Tämä on näkynyt muun muassa lainsäädännössä. Kesällä 2017 puolustusvoimat sai neljännen tehtävän, kansainvälisen avun antamisen. Muutoksen taustalla oli sotilaallisen avun antamiseen ja vastaanottamiseen liittyvän lainsäädännön muuttaminen, josta oli puhuttu jo pitkään.

Ylläkuvattu kehitys näkyy myös Suomen turvallisuuspoliittisessa linjassa. Erityisesti presidentti Sauli Niinistö on korostanut, että Suomi haluaa olla mahdollisessa kriisissä kiinnostava kumppani. Suomi on toisin sanoen viestittänyt, että se on halukas ottamaan ja valmis antamaan sotilaallista apua, jos esimerkiksi lähialueilla suistutaan sotilaalliseen kriisiin. Sotilaallista liittoutumattomuutta ei enää juuri Suomen turvallisuuspoliittisessa johdossa korosteta.

Suomi on edennyt puolustusyhteistyössä erityisesti neljällä rintamalla.

Suomen Nato-kumppanuuden luonne on muuttunut. Yhteistyön painopiste on siirtynyt kriisinhallinnasta yhtäältä Suomen kansallisen ja toisaalta Naton kollektiivisen puolustuksen tukemiseen. Walesin huippukokouksessa Suomi nostettiin vahvistetuksi kumppaniksi. Samalla Suomi allekirjoitti niin kutsutun isäntämaasopimuksen, joka luo puitteet Suomen ja Naton yhteistyölle erityisesti rauhan aikana mutta myös mahdollisen kriisin koittaessa.

Suomen suhtautumisessa Euroopan unionin yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan (YTPP) on tapahtunut muutos. Aiemmin Suomi suhtautui varauksellisesti kaikkeen yhteiseen puolustukseen viittaavaan. Tällä hetkellä EU:ssa otetaan YTPP:n osalta edistysaskelia ja EU on aktivoimassa niin kutsuttua pysyvää rakenteellista yhteistyötä. Prosessin aikana Suomi on tällä kertaa ollut se toimija, joka muistuttaa EU:n olevan myös turvallisuus- ja puolustusyhteisö, jonka perussopimukseen on kirjattu yhteisen avunannon velvoite.

Myös kahdenvälisellä rintamalla tapahtuu. Suomi–Ruotsi-yhteistyö on kehittynyt siihen pisteeseen, jossa maat harjoittelevat toistensa alueiden puolustamista. Suomi oli syyskuussa 2017 mukana Aurora 17 -sotaharjoituksessa, joka keskittyi Ruotsin aluepuolustuksen harjoittelemiseen. Ruotsalaiset ovat puolestaan olleet mukana Suomen ilmavoimien vuotuisissa harjoituksissa.

Suomi–Yhdysvallat-yhteistyö on uraauurtavaa, ja Suomi onkin siirtynyt poliittisesti ja sotilaallisesti lähemmäs Washingtonia kuin koskaan ennen. Maiden puolustusyhteistyötä ohjaa vuonna 2016 allekirjoitettu aiejulistus, joka on tiivistänyt harjoitusyhteistyötä. Paljon puhuvaa on se, että spekulaatioihin on noussut kysymys siitä, antaisiko Yhdysvallat Suomelle sotilaallista apua potentiaalisessa kriisissä.

Suomen harjoittama linja puolustusyhteistyön tiivistämisen suhteen on ollut oikea. Looginen jatkumo tälle olisi Suomen puolustukseen keskittyvän monikansallisen sotaharjoituksen järjestäminen. Kun kerran on valittu jokin linja, sitä on harjoitettava uskottavasti.

 Matti Pesu

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin vieraileva tutkija ja The Ulkopolitist -verkkolehden toimituspäällikkö. Teksti perustuu kirjoittajan 16. marraskuuta julkaistuun Ulkopoliittisen instituutin raporttiin What non-alignment? Finland’s security and defence policy stems from partnerships.